Isabel Allende - The House of the Spirits (Henkien talo) 1982 & Gabriel García Márquez - Rakkautta koleran aikaan (Love in the Time of Cholera) 1985
Jostain syystä tuntui itsestään selvältä, että nämä kaksi teosta pitäisi lukea peräkanaa. Tai ehkei se ollut etukäteen suunniteltua, mutta kun lopetin Henkien talon, tuntui jotenkin vaikealta ajatukselta ruveta lukemaan jotain ihan toisesta maailmasta tempaistua. Rakkautta koleran aikaan liikkuu samoissa latinalais-amerikkalaisissa kulttuurimaisemissa, joten se oli helppo ratkaisu jatkoluettavaksi, ei tullut kulttuurishokkia.
Näitä teoksia yhdistää maailmoja ja sukupolvia syleilevä, rönsyilevä ote. Nyt ei siis tosiaankaan puhuta mistään yhdenpäivän romaaneista, vaan vuosikymmeniä kattavista sukueepoksista. Sellainen on varsinkin Henkien talo, joka esittelee lukijalle sen verran monta sukupolvea vaimoja, tyttäriä ja lapsenlapsia, että itse ainakin meinasin välillä pudota kärryiltä. (Vrt. Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys.) Rakkautta koleran aikaan ei juoksuta lukijan eteen samanlaista sukujatkumoa, vaan keskittyy kertomaan kahden ihmisen vuosikymmeniä kestävän rakkaustarinan. Toisinaan tällaisen pohjoismaalaisen lukijan on aavistuksen vaikea samaistua latinalais-amerikkalaiseen ajatuksenjuoksuun ja erilaiseen tapaan hahmottaa aikaa, mutta toisaalta juuri vierautensa vuoksi molemmat teokset olivat kiehtovaa luettavaa. Henkien talo oli paikoitellen varsin synkkääkin luettavaa, erityisesti loppua kohden, mutta Koleran loppuratkaisu sen sijaan jätti lämpimän olon.
Kummallekin arvosanaksi 4/5.
These two novels felt natural to read one after another. Both are almost epic in duration (certainly not one-day novels) and sometimes my Nordic mind was boggled by the Latin-American ideas of time, family and other issues. But it is because of the cultural differences that both of these novels were absolutely fascinating. The House of the Spirits got a little dark toward the end, but Love in the Time of Cholera had a heartwarming ending.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti