sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kohti luonnollisempaa: testissä Madara

Jatketaan uudenvuodenlupauksen merkeissä. Ostin itselleni joululahjaksi pienen pakkauksen Madaran ihonhoitotuotteita testausmielessä, en ollut vielä aiemmin merkin tuotteita kokeillut vaikka olen kuullut niistä puhuttavan hyvää. Madara on siis EcoCert -sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, joka tekee ihon- ja hiustenhoitotuotteita. 

Joululahjapaketissa oli pienet (noin 35ml:n) putkilot koko vartalolle ja kasvojen iholle tarkoitettuja voiteita: koko vartalon Nourishing Cream -kosteusvoide, kullanhehkua iholle jättävä Flower Dust Lotion, sävyttävä päivävoide Moon Flower Rose Beige sekä superkosteuttava SOS Moisture Cream hyvin kuivalle iholle. 



Vartalon kosteusvoiteeksi Nourishing Cream oli minun tarpeisiini vähän turhan kevyttä kamaa. Talvisaikaan atooppinen ihoparkani on niin järkyttävän kuiva että siihen tarvitaan vähän tuhdimmat tökötit, mutta kesäaikaan tämäkin voide varmaan toimisi aivan mukavasti.

Flower Dust Lotionia en ole edes hirveästi käyttänyt, mutta kosteuttavilta ominaisuuksiltaan se vaikuttaisi samanlaiselta kuin Nourishing Creamkin. Ihoni kun on mitä on, en ihmeemmin kaipaa kullan kimallusta sen karkeutta korostamaan. Jos olisi täydellinen iho, voisihan tuollaista olla ihan hauska käyttää vaikka kesäaikaan mutta näissä olosuhteissa en usko että ikinä tulee tarvetta hankkia moista ainetta yhtään tuota testeriä isompaa purkkia. :D


Sävyttävä päivävoide oli omalle iholleni liian tummaa eikä läheskään tarpeeksi peittävää. En ole muutenkaan koskaan käyttänyt sävyttäviä päivävoiteita, sillä kirjava naamani kaipaa ronskimpaa peittävyyttä. Mukavasti se kuitenkin kosteutti kuivaa ihoa. 

Suosikkini tästä paketista oli kirkkaasti SOS Moisture Cream. Kevyt, vähän geelimäinen voide levittyy hyvin ja vaikuttaa riittoisalta, pieni määrä riittää koko kasvoille. Voide imeytyy nopeasti ja tuntuu tosi tehokkaalta. Myös kasvojeni iho on talvisin hirvittävän kuiva ja pintahilseilevä, mutta siitä ei ole ollut riesaa sen jälkeen kun otin tämän voiteen testiin. Eli sitten kun tämä testituubi loppuu, taidanpa ostaa samaa ainetta ihan ison purkin! Jos vaikka selviäisin kerrankin talvesta ilman sitä pahaa mieltä, jonka pintakuiva iho yhdistettynä meikkausyrityksiin yleensä aiheuttaa. 

Jännintä näissä Madaran voiteissa oli tuoksut! Jokainen voide tuoksuu vähän erilaiselle sen mukaan mitä raaka-aineita niihin on käytetty, ja jokaisesta syntyi jos jonkinlaisia mielleyhtymiä. SOS -voiteesta tuli mieleen tuoreen hakkeen tuoksu, sellainen kaarnainen. 


I bought myself some Madara -products as a Christmas gift because I wanted to test whether they are worth all the praise I've heard. My favorite of these testers was SOS Moisture Cream that was really light and worked miracles on my winter dry skin. I'm definitely going to take it to everyday use. Also what I like about Madara products is the nice, natural scent they all have. 


PS. Kuvien taustana toimi muuten isännän töistä saama joululahjaviltti. Voinette kuvitella että omin sen kertalaakista. Se on niin lämmin ja pörröinen! 

5 kommenttia:

  1. Madarat on olleet aika mukavia - kasvovesi, kasvojenpuhdistusvaahto, vartalovoide. Voittaa ainakin Santen tuotteet mennen tullen. Hintaa on tietysti vähän enemmän.

    Tuoksut on Madaralla kyllä kieltämättä aika jänniä, ja tosiaan poikkeavat toisistaan reippaasti! Yksi kasvovesistä haisi mun mielestä ihan kalmalta, sen jälkeen kun viskinhaju oli haihtunut naamalta... nyt käytössäoleva onneksi tuoksuu mukavan vadelmaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalmanhaju kuulostaa aika...jännittävältä. :D Itse ostin kans kasvoveden nyt vastikään, mutta en oo vielä päässyt sitä testailemaan kun periaate on että entinen pitää käyttää ensiks pois. Mutta ainakin mitä pullon suulta nuuskuttelin niin ei haissut kuolemalle eikä viskillekään. :D

      Mutta mie kyllä tykkään just siitä että nuo jutut tuoksuu sille mistä ne on tehty, eikä kaikki jollekin tietylle, samalle hajusteaineelle. Se tuoksu on kuitenkin yleensä kohtuu mieto ja häviää iholta nopeasti, ei jää koko päiväksi roikkumaan.

      Poista
    2. Joo, tuoksut ovat melko mietoja ja häviävät onneksi iholta. Siihen kalmanhajuunkin tottui ja se hävis aika nopeasti :D

      Poista
  2. Sisko heitti miulle joskus sellaisia aivan pieniä testipakkauksia, missä oli ainakin shampoota, hoitoainetta ja muistaakseni juuri tuota säyvttävää päivävoidetta. :) Shampoo oli uskomattoman hyvää, pitäisi joskus ostaa itselleen ihan pullollinen!

    VastaaPoista
  3. Pakko tulla hehkuttamaan näin vuosi myöhemmin myös tuota SOS-kasvovoidetta. Itsellä etenkin talvisin kuiva, hilseilevä, aamullakin sängystä noustessa punoittava ja kiristävä/kutittava kasvojen iho. Hankin itselleni pienen purkin tätä testattavaksi ja parin käyttökerran jälkeen on iho todella hyvän tuntuinen ja näköinen, kuulas. Suosittelen lämpimästi.
    Tuoksuista mainitsen itsekin, ovat erikoisia mutta luonnonläheisiä, omaan nenääni oikein miellyttäviä.
    Madara on muidenkin tuotteiden osalta ollut mielestäni todella mainio, etenkin kasvovoiteiden osalta. Ainoa miinus tähän mennessä on ollut (korjaavako, en ihan muista) hiustenhoitoaine, joka ei omiin kuiviin hiuksiini juuri tuo mitään apua.
    Ihanaa, aurinkoista kevättä kaikille:)
    - Netta

    VastaaPoista