lauantai 14. joulukuuta 2013

Vaatekaapin kestosuosikki: harmaa kipparitakki | Wardrobe Favorites: Skipper Jacket

Vaatekaapin siivous- ja tyylinmääritysprojekti on ollut vähän lepotilassa viime aikoina. Vaateongelmia ei talvella muutenkaan ole niin paljon kuin lämpimämpinä vuodenaikoina, kun valinnanvaraa on aika paljon vähemmän. Ja kun suurimman osan ajastani vietän töissä, ei senkään puolesta ole aiheutunut vaatekriisejä: kaapissani on tällä hetkellä kahdet housut, kaksi neulepaitaa ja kolme kauluspaitaa jotka ovat riittävän edustuskelpoisia töissä pidettäviksi ja niistä sitten koetan laatia erilaisia komboja parhaani mukaan.

Luonnoksista kuitenkin löytyi tämä takkipostaus, joten pidetään vaateaihetta yllä vaikkei kaapissa olekaan viime aikoina mullistuksia tapahtunut.





Yksi vaatekaappini kestosuosikeista ja ehkä parhaiten omaa tyyliäni edustava vaate on harmaa H&M:n kipparimallinen villakangastakki. Ostin sen noin kuusi vuotta sitten ja pitkän aikaa se oli ainoa talvitakkini. Se on nähnyt siis sellaiset määrät käyttöä, että on oikeastaan melkoinen ihme että se on edelleen yhtenä kappaleena. Tämä on niitä harvinaisia tapauksia, kun halpavaateketjusta on löytynyt edullisesti (muistaakseni hintaa oli 50-70 euroa) jotakin kestävää ja laadukasta. Edes yksikään nappi ei ole pudonnut näiden kuuden vuoden yhteiselomme aikana!

Harmaa kipparitakki (ja toinen kestosuosikki, harmaa lähettilaukku) Japanissa 2011 ja Tanskassa 2012.
Havaittavissa melko radikaali tukkamuutos. Tui tui violetti tukka. 


Viime vuonna harmaa takki sai lepäillä suurimman osan talvea, kun syksyllä ostin lopultakin kunnollisen toppatakin. (Muotiteollisuudelle kiitos siitä, että suuri ja lämmin parka on nyt muotia! Olin etsinyt sellaista jo pari vuotta, mutta kun jokin ei ole 'in', sitä on lähes mahdotonta löytää mistään.) Yhden talven tauko sai takin tuntumaan taas uudelta ja tyylikkäältä. Nyt se on siirtynyt lähinnä välikausitakiksi, sillä sen vanuvuori on liiskaantunut niin ohueksi, ettei se enää pidä lämpöä kovemmilla pakkasilla. Hieman pelkään sitä päivää kun tämä takki oikeasti räjähtää käsiin. Silloin suruaika on tosiasia.


Pssst! Kiikar-arvonta loppuu tänään klo 21.00 ja voittajat julkistetaan huomenna!

This grey skipper jacket has been my only winter overcoat for six or seven years. I bought it from H&M and I have been pleasantly surprised by it's quality! Not a single button has fallen off during these years of heavy duty. Now I have a thick parka as a winter coat and this one I mainly use during milder seasons, but it's still my very favourite. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti