torstai 15. marraskuuta 2012

Joululahjavinkkejä, osa 1 - suoraan kotiovelle

Netissä hengatessa törmäilee säännöllisin väliajoin kaikkeen hienoon ja näin joulun alla nuo hienot jutut voivat olla itselle tai toisille kullanarvoisia pelastusrenkaita silloin kun joululahjojen kanssa pää lyö totaalisen tyhjää. Erilaisia joululahjaideoita ajattelinkin nyt jakaa parissakin erässä, jos vaikka jollekin olisi näistä hyötyä. Mainittakoon myös, että tämä ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus eli olen nostanut näitä liikkeitä ja tekijöitä esiin ihan vain siksi että ne ovat minusta hienoja ja maininnan arvoisia. 

Tässä ensimmäisessä satsissa on kivoja juttuja jotka voi tilata netistä suoraan kotiovelle; kätevää kun mikä! Jenkkilän putiikkien suhteen kannattaa tietysti olla hyvissä ajoin liikkeellä, postitusajat voi olla mitä tahansa parista viikosta kuukauteen.

Joululahjoja netistä:

Moko Market - sisustustavaraa ja kaikkea pientä ja söpöä.

1. Bloggers I Met and Liked -muistikirja 2. Saga Forest -muki 3. Sulkajuliste


Kauniste - nuorten pohjoismaisten suunnittelijoiden kankaita ja kodintekstiilejä

1. Keittiössä -keittiöpyyhe 2. Calendar 2013 -keittiöpyyhe 3. Sokeri -tyynynpäällinen 4. Sienet -tarjotin


Darling Clementine - pientä paperitavaraa ja tekstiilejä norjalaisilta suunnittelijoilta

1. Folk & flora -kangaskassi (Armchair's Waiting) 2. Little Wonders -pöytätabletti (Raccoon) 3.  Claudette's -muistikirja (Bird)

Hey Chickadee! - amerikkalaisten itsenäisten (sarjakuva)taiteilijoiden suunnittelemia koruja ja t-paitoja.

1. Nesting Doll -kaulakoru 2. Star Elk -kaulakoru 3. Teacup -korvakorut

Tankfarm Clothing - Hienoja t-paitoja miehille, erityisesti Art of Manliness -paidoissa on sitä jotakin. Kelpais mullekin!
1. Semper Virilis 2. Mustache Club (mainio miehelle joka osallistui Movemberiin!) 3. Gentleman & Scholar

Threadless - t-paitojen aarreaitta; persoonallisia, laadukkaita ja edullisia paitoja joka lähtöön ja makuun. Threadlessissa on melkein aina jokin tarjous tai alennuskampanja menosssa, kannattaa pitää silmällä. T-paitojen lisäksi kaupasta löytyy myös muuta tavaraa ältsinpäheillä printeillä.

1. Drink Mee -kahvimuki 2. Travel Doodle Pack -muistikirjat 3. Them Birds -t-paita 


Sammakko-kustantamon nettikaupasta löytyy koti- ja ulkomaista kirjallisuutta ja sarjakuvaa edulliseen hintaan. Listoilta löytyy niin Milla Paloniemi kuin Sigmund Freudkin, eli käykäähän vilkaisemassa!

1. Toby Litt - Beatnikit 2. Heli Laaksonen - Pulu Uis 3. Charles Bukowski - Vanhan likaisen m iehen juttuja 4. Riku Korhonen - Savumerkkejä lähtöä harkitseville


PS. Huomatkaas muuten päivitetyltä arvontasivulta, että Moderni Mummola arpoo Darling Clementinen kortteja ja kalenterin! Aikaa osallistua on 21.11.2012 saakka.

4 kommenttia:

  1. Kaikkee siekii löydät!:DDD Mutta hyvin on taas käytetty aikaa koneen ääressä juu.^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KUULE, näitä on vuosien saatossa rakkaudella kerätty kirjanmerkkeihin siltä varalta että tarve iskee. :D Mutta siis että kyllähän tätä on useampana päivänä värkätty, nyt lätkäisin sen lopultakin linjoille. Yllättävän aikaaviepää puuhaa on näiden blogitekstien kokoaminen. :P

      Poista
  2. Tuo Star Elk <3 Nyt on tuo seuraavana unelmana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kirjettä joulupukille menemään. Tai sitten odotat sitä hetkeä kun on taas tarvetta palkita itseään jostain hienosta suorituksesta. (Niin kuin vaikka siitä, että heräsi aamulla.) :D

      Poista