Vuosi vaihtui ilman suurempia juhlia. Kirjapostausta tulee pikemmin kuin lupasin, koska vietin eilisillan urakoimalla loppuun lokakuusta saakka työn alla olleen
Anna Kareninan. Käytiin me ukon ja tovereiden kanssa katsomassa ilotulitus, mutta siinäpä se vuoden vaihtumisen juhlinta sitten olikin. Seuraavaa vuodenvaihdetta voisi harkita ehkä juhlivansa jotenkin vähän päräyttävämmin.
Vaikka ollaan tultu jo hyvän matkaa vuoden pimeimmästä päivästä valoisaa kohti, ei kyllä tunnu yhtään siltä. Hämäräkytkimellä toimivat pihavalot palavat vuorokauden ympäri, nekään raukat ei tajua että on päivä. Tänään käytiin kävelemässä tihkusateesta huolimatta, sisällä istuminen alkoi ahdistaa. Keräsin ojan penkalta talven törröttäjiä maljakkoon, olivat jotenkin synkällä tavalla kauniita.
Pimeitä aamuja on piristänyt teemukissa uiskenteleva robotti, siskolta joululahjaksi saatu. En ole osannut päättää, onko sisustuslehtien lukeminen mukavampaa kuin se on ärsyttävää. Enimmän aikaa se on ärsyttävää.
Piparkakkutalon tuhoaminen aloitettiin jo tapanina, koska päätin, että se ei saa jäädä pölyyntymään ja pöydille viereskelemään. Mitä sitä turhia loppiaiseen saakka jemmaamaan, loppiaisena tekee jo mieli syödä jotain ihan muuta kuin piparkakkua.
Tämmöstä meillä näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Huomenna pitäis mennä töihin, mutta jotenkin tuntuu että kaikesta nukkumisesta ja köllöttämisestä huolimatta ei ole erityisen levännyt saati energinen olo. Siihen vaadittaisiin ehkä himppanen enemmän sitä
valoa, kiitos.
Iso tykkäys talventörröttäjille!:) Ne on jotennii niin goottia että jee.
VastaaPoistaGoottitunnelmaa joka kotiin! Onko tässä seuraava sisustussuuntaus jota lähdetään hakemaan? :D
PoistaPakko olla!:D Ja me sitten keksittiin tämä ekaksi.. Äkkiä jostain mustaa maalia ja maalauspuuhiin.:)
Poista