lauantai 25. tammikuuta 2014

| Sketsihahmopipo ja muita kirppislöytöjä




Mainitsinkin taannoin kantaneeni kirppikseltä kamaa kotiin, ja tämmöistä sieltä löytyi.

Punainen pipo tuo huolestuttavissa määrin mieleen eräänkin suositun kotimaisen viihdeohjelman sketsihahmon, älkääkä edes kysykö miksi olen katsonut sitä saati tiedän kyseisen hipsteriparodian. Mutta siitä huolimatta pipo on lämmin, se oli käyttämätön (yleensä en osta hattuja kirppikseltä, se on jotenkin yhtä epämiellyttävä ajatus kuin käytettyjen alusvaatteiden ostaminen, yh) ja olen etsinyt täydellistä jacquescousteau-pipoa viimeiset monta vuotta. Lisäksi se tuo vähän väriä muuten kovin värittömään elämään.

Metallivati on taas niitä juttuja jotka ihan rehellisesti sanoen olisi ehkä voinut jättää ostamatta, onhan noita ennestään useampi kappale. Mulla on niihin joku heikkous.

Ja tuo ostoskori. Ei mitään havaintoa sen tulevasta käyttötarkoituksesta, mutta se oli niin hieno ja nostalginen että eihän sitä voinut jättää kenenkään muun kynsiin vaan nappasin sen epäröimättä matkaani kun sen kirppishyllystä bongasin. Osaako kukaan muuten sanoa, missä vaiheessa kaupat luopuivat tämmöisistä koreista ja siirtyivät muovisiin?

2 kommenttia:

  1. Ai että toi kori on huippulöytö!! Itekin ettiny tollaista kirppareilta muttei oo tullu vastaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tää nyt vähän epäreilua, kun itse en ollut varsinaisesti etsinyt mutta kun se tuli vastaan niin tiesin sen haluavani. :D

      Poista