Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen (1945)
Tämä kirja on luettu ja kuva otettu tammikuun pimeydessä, kun olin maalla talonvahtina. On siis korkea aika saada se pois jaloista, seuraavatkin luetut jo odottavat vuoroaan.
Olin vältellyt Sinuhea varmaan kymmenen vuotta jos en kauemminkin, ja muistan miten maalauspiirissä minulta säännöllisin väliajoin tivattiin, että jokos se Sinuhe on luettu ja aina jouduin vastaamaan että no ei ole. Valmistuin sentään maisteriksi kirjallisuus pääaineena ja onnistuin olemaan lukematta Sinuhea opintojeni aikana. Hämmentävää.
Ja täytyy sanoa että kaikki se välttely ja lykkääminen oli aivan turhaa. En oikein tiedä mikä Sinuhe egyptiläisessä oli niin luotaantyöntävää etten halunnut siihen tarttua (muu kuin tuo kansi. Ehkä se oli tuo kansi?), mutta kun lopultakin aloitin luku-urakan, ei se tuntunutkaan enää yhtään urakalta. Sehän oli kivaa, sujuvaa, jännää luettavaa! Joka päivä töissä mietin vain, että pääsisipä äkkiä kotiin jatkamaan Sinuhea.
Niin että lukeaa se. Sen paksuutta ei edes huomaa, lupaan. (Paitsi jos yrittää lukea sängyssä selällään.) 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti