| Vietnam, osa 1: Ho Chi Minh City (Saigon)

Saigon. Melkoinen kaupunki.

Vietettiin isännän kanssa puolet tammikuusta Vietnamissa, osa ajasta Saigonissa, osa pohjoisempana Hoi Anissa. Oli ihanaa päästä vähäksi aikaa huilitauolle talvesta ja arkisesta elämästä.

Saigon, virallisesti nykyisin Ho Chi Minh City, oli melkoinen muurahaispesä. Lontoo, Pariisi tai Budapest ei näin jälkikäteen tunnu miltään Saigonin vilskeeseen verrattuna. Se liikenne! Jokainen tienylitys oli silkka seikkailu, oli pakko vain luottaa mopoilijoihin ja heidän havaintokykyynsä. Saigonin liikenne ei pysähdy koskaan, minkään takia, kaikkein vähiten jalankulkijan.

Varsinaisista nähtävyyksistä käytiin katsomassa vain Notre Dame, Gustav Eiffelin suunnittelema pääposti ja Reunification Palace, entinen Etelä-Vietnamin presidentinlinna. Muuten vain käveltiin ympäriinsä ja ihmeteltiin - ja tietysti syötiin hyvin!

Lisää Vietnam-kuvia tulossa Hoi Anista.

| Pikahuikkaus

Heippa heppulit, täällä ollaan vaikkei oo aikoihin mitään kuulunutkaan. Kuva saa antaa vähän vinkkiä viimeaikaisen hiljaisuuden syistä; oltiin tammikuussa reissussa ja sen jälkeen on aika mennyt palautumiseen ja pyykinpesuun ja tietokoneen uudelleenasennukseen (tämä ei siis ollut millään tavalla seurausta matkasta, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten :D) ja tänään aloitin työt, joten on tässä ollunna vähän kaikennäköstä.

Suunnitelmissa olisi tehdä vähän runsaampaa kuvapostausta matkasta ennen kuin se on ihan vanha juttu, mutta onneksi Gomez Addamskin tietää että first the old business! Palataan.

| Vuoden 2014 viimeiset luetut

Peter Høeg - Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992)

Muistan, että lukiossa meidän piti lukea jokin teos äidinkielen kurssia varten ja silloin olin jo viittä vaille ottamassa Lumen tajua mukaani kirjastosta. Sitä en muista, miksi muutin mieleni ja minkä kirjan valitsin sen tilalle, mutta se on jäänyt mieleen, että olisin voinut lukea tämän loistavan kirjan jo vuosia sitten, mutta en tehnyt niin.

Vahinko on nyt joka tapauksessa korjattu ja Lumen taju osoittautui mukaansatempaavaksi ja aivan erilaiseksi kuin olin alun perin kuvitellut. Päähenkilö on ihanan sisukas ja tarmokas ja sopivalla tavalla hieman neuroottinen Smilla, jolla on kyky lukea lunta. Syvimmältä olemukseltaan Lumen taju on puhdasta dekkaria, mutta äärimmäisen hyvin kirjoitettua ja yllätyksellistä sellaista. 5/5

PS. Nolottaa laittaa näin huono kuva näin loistavasta kirjasta, mutta tajusin vasta kun olin lähdössä viemään kirjaa takaisin kirjastoon, ettei minulla ole siitä kuvaa. Nappasin sitten kiireessä yhden otoksen ja luotin siihen, että kyllä siitä ihan hyvä tuli. No eihän siitä tullut, mutta menköön.   

 Gertrude Stein - Alice B. Toklasin omaelämäkerta (The Autobiography of Alice B. Toklas, 1933)

Taitelijaelämäkerroista, Pariisin taidepiireistä ja 1900-luvun alun kulttuuripöhinöistä kiinnostuneena halusin ehdottomasti lukea Alice B. Toklasin omaelämäkerran. Toisaalta se oli herkullista nimienpudottelua, toisaalta puuduttavaa. Sivu toisensa jälkeen mainintoja siitä, kuka tuli käymään ja ketkä olivat kiehtovia henkilöitä ja ketkä ikävystyttäviä; ikään kuin Gertrude Steinin ja Alice Toklasin vieraskirja. Väliin mahtui joitakin anekdootteja sodanaikaisista tapahtumista, mutta kerronta ei ole kovinkaan lennokasta. Täytyy myöntää, että Steinin kirjoitustyyliä etukäteen tuntematta se pääsi hieman yllättämään. 3/5

Betty Smith - Puu kasvaa Brooklynissä (A Tree Grows in Brooklyn, 1943)

Tämä romaani päätyi To Be Read 100 -listalle ihan vain siksi, että se sattui olemaan kirjahyllyssä lukemattomien joukossa. Kirjahyllyyn se päätyi muistaakseni tohmajärveläiseltä kirpparilta, jossa oli pieni takahuone kattoa myöten täynnä kirjoja. Hirveitä ennakko-odotuksia ei ollut, mutta Puu kasvaa Brooklynissä osoittautui 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille sijoittuvaksi kasvukertomukseksi, jonka ytimessä ovat nuori Francie Nolan ja tämän perhe. Suurta draaman kaarta teoksessa ei oikeastaan ole, vaan se on arkista selviytymistä ja loppujen lopuksi jonkinlainen ryysyistä rikkauksiin -tarina. Hupaisinta teoksessa ovat sen vanhanaikaiselta vivahtavat ja melkoisen osoittelevat moraaliopetukset muun muassa valehtelemisesta ja tyttöjen ja poikien välisestä kanssakäymisestä. 3/5

| Joulu pakettiin

Joulu tuli ja meni järjettömän kauniissa säässä, ihan kuin luonto olisi halunnut hyvittää viimevuotisen kurjuuden. Apology accepted! 

Sosiaalinen media tietää kertoa, että suurin osa on jo raivannut kuuset ja koristeet pois, mutta meillä mennään loppiaiseen saakka ennen kuin kuusi saa kyytiä. Kotikotona joulu raivattiin monesti pois vasta nuutinpäivänä. Se oli sitä aikaa, kun joulun kanssa ei keulittu niin kuin nykyisin ja se kuusikin kannettiin sisään vasta aattona, nii.

Mutta pannaanpa kuvasarjan kyyditsemänä joulu pakettiin ja ruvetaan sitten hissunkissun katselemaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Tuttuun tapaan mulla ei vielä ole edes seinäkalenteria. Siitä huolimatta hyvää uutta vuotta!

Kuusi koristeltiin viimevuotisilla pahvitähdillä ja uusilla pitsiliinakoristeilla.

Olohuoneen ikkunaan ripustin jo pari vuotta sitten askarrellut tähdet. Tällä askarteluvauhdilla koristeita on kohta enemmän kuin kotiin mahtuu!

Ovenpielen kuuseenkin jäädytin koristeet. Nämä on käteviä, kun ei tarvii säilytellä nurkissa koko vuotta!

Jouluaattoa vietettiin isännän porukoilla ja saunottiin rantasaunan pehmeissä löylyissä. 

Tapaninpäivänä käytiin nuotioretkellä siskonperheen kanssa.

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä pulled porkin ja juustolautasen äärellä porukoiden luona.

| Yksinkertaiset ratkaisut on parhaita eli vastaus vaatekasaongelmaan

Tässä on syksyn mittaan ratkennut parikin pitempiaikaista säilytysongelmaa (joskin jäljellä on vielä aika monta): Vessaan löytyi hylly ja joitain aikoja takaperin kirppiksellä käveli vastaan tällainen juuttikangasvasu, joka saman tien kertoi olevansa vastaus makkarin vaatekasaongelmaan. Kaikkihan tietää sen röykkiön, joka kerääntyy makkarin lattialle sängynpäätyyn tai milloin minnekin. Meillä kun ei makuuhuoneessa turhia ylimääräisiä neliöitä (eikä vaatekaappitilaakaan sen puoleen) liiemmin ole, on ratkaisu ollut aika pitkään hakusessa. Nyt löytyi nyssäkkä, joka toimisi oikein mainiosti jos vielä saisi tuon puoliskon koulutettua siihen, että se ei riitä että ne vaatteet on kasassa siinä sen vasun päällä. ;D

En löytänyt tästä vasusta minkäänlaista tuotelappusta joka kertoisi mistä tämä on alunperin lähtöisin. Jos joku osaa valaista asian suhteen niin se olisi mukavaa, ajattelin ettei toinen tämmöinen olisi yhtään pahitteeksi.

| Kesän luettuja, osa 2/2

Nyt kun joulukuu on synkimmillään, on sopiva aika hoitaa pois alta toinen rupeama kesällä luettuja. Onhan se kiva katsella kuvia joissa on valoa ja hiekkaa ja mansikoita...

Horace McCoy - Ammutaanhan hevosiakin (They Shoot Horses, Don't They? 1935)

Tosi-tv:tä tehtiin jo 1930-luvulla. Itse en ollut kuullutkaan maratontansseista ennen kuin luin Horace McCoyn Ammutaanhan hevosiakin, mutta sellaisia kuulemma on oikeasti järjestetty. Ihmisyyden häilyvää rajaa ja pimeitä puolia tarkastellaan tässäkin romaanissa melkoisen raadollisesti, eikä loppu ole onnellinen. Kannattaa lukea kesällä, kun ei masenna. Joulukuun synkkyyteen vähän liian raskasta settiä.  3/5 

L. Onerva - Mirdja (1908)

Naisena oleminen ei ollut helppoa 1900-luvun alun Suomessa, se on kai Mirdjan ydinpointti. Jostain syystä Mirdjasta jäi itselleni samanlaiset fiilikset kuin esimerkiksi Anna Kareninasta, en oikein osannut sympatiseerata päähenkilöä vaan pidin tätä lähinnä ärsyttävänä. Itse odotin lukukokemukselta enemmänkin ulkoista ajankuvaa, kertomusta siitä millainen oli 1900-luvun alun Helsinki ja Suomi ja tuon ajan kulttuuripiirit, mutta teos on nimenomaan sisäisen, ei ulkoisen elämän kuvausta. Kiehtovaa, yhtä kaikki. 3/5

Truman Capote - Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1966)

Näin jälkikäteen tarkastellen olen lukenut viime kesänä todella synkkää tavaraa. Kyllä ei ole ollut kevyttä ja mukavaa kesälukemista. Ehkä periaate oli juurikin se, että kesällä on helpompi lukea tällaisia raskaita juttuja kun aurinko paistaa ja on muuten hyvä mieli. Eihän tämmöstä synkistelyä loppusyksyn synkkyydessä pystyisi käsittelemään kukaan normaali ihminen. 

Kylmäverisesti perustuu tositapahtumiin: Kaksi rikollista surmasi vuonna 1959 maanviljelijä Herbert Clutterin, tämän vaimon ja kaksi lasta Kansasissa, Yhdysvalloissa. Truman Capote kiinnostui tapauksesta ja haastatteli pitkään ja syvällisesti asianosaisia - sekä tappajia että Holcombin kaupunkilaisia, jotka olivat Cluttereiden ystäviä ja naapureita. Kylmäverisesti lähestyykin murhia paitsi uhrien, myös tekijöiden näkökulmasta. 4/5

Brett Easton Ellis - Paljastajat (The Informers, 1994)

Easton Ellisin Amerikan psyko oli äärimmäisen häiritsevää luettavaa, mutta loistavasti kirjoitettua ja rakennettua. Sitä ei halunnut jättää kesken, vaikka välillä teki mieli hypätä sivuja yli. Paljastajat sen sijaan on fragmentoitunut, itseään toistava ja jopa tylsä. Aihepiiri on sama kuin Amerikan psykossa, 1980-luvun rikkaiden hedonistinen sikailu, mutta käsittelytapa on väärällä tavalla luotaantyöntävä. 2/5

| Pitsiliinan uusi elämä eli superhelpot kierrätys-DIY-joulukoristeet

Pitsiliina, tuo liinavaatekomeroiden vakioasukas ja kirpparipöydistä tuttu toveri. Varsinkin jos suvussa on tai on joskus ollut käsityötaitoisia ihmisiä, pitsiliinoja tuppaa löytymään joka nurkasta. Tiedätte varmaan tyypin: niitä pieniä, monesti pyöreitä, hassunvärisistä langoista virkattuja joita kukaan ei oikeastaan nykyisin enää käytä niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.

Tässä taannoin punnittiin siskon ja äidin kanssa eräänkin pitsiliinaröykkiön kohtaloa, kun ukaasi kävi että jos ette halua pitää niitä niin myykää tai polttakaa. Polttaminen ei luonnollisestikaan ollut se ykkösvaihtoehto, joten kirppiskasan kokoamisen jälkeen jäljellejääneiden yksilöiden kohtalo oli vähän kysymysmerkki. Tovi siinä pyöriteltiin ja ihmeteltiin kunnes tuli puhe tärkkäämisestä ja idealamppu syttyi. Ja näin se käy:

Ensinnäkin tarvitaan se pitsiliina. Mieluusti sellainen, joka on koottu pienemmistä kuvioista ja jossa kuviot siis ovatten helposti toisistansa irroitettavissa. Tässä yksilössä oli oikein viehko lumihiutalekuvio. (Ja viehkon oranssi väritys.)

Sitten tarvitaan sakset, liimaa (Erikeeper tai muu yleisliima käy vallan mainiosti), vähän vettä ja kulho, jota äiti tai parempi puolisko ei enää kaipaa ruuanlaittoon. Lorautetaan kulhoon liimaa ja vettä silleen sopivasti, että liima muuttuu juoksevaksi ja imeytyy helposti liinaan, joka seuraavaksi humpsautetaan umpsukkeliin elikkäs kokonansa pinnan alle sinne liimaseokseen. Liinan saa tilsiä ihan huolella märäksi, että liimaa on sitten varmasti läpeensä. Sitten puristetaan liina kuivahkoksi tiskirätin malliin ja levitellään muoville kuivumaan. (Nimenomaan muoville, sanomalehteen tarttuu ikävästi. Tämän varmaan hoksasittekin.)

Levittelyvaiheessa kannattaa olla tarkkana, että minkämoiseen kasaan sen liinan siihen muoville pläjäyttää, koska sitten kun liima on kuivunut ja liina kovettunut, ei auta enää itku markkinoilla. Toisin sanoen asetteleminen kannattaa tehdä sitä mukaa huolellisesti, että kuviosta tulee sellainen kuin haluaa. Jos tahtoo olla ihan viimesen päälle tarkka, voi muovin levittää styroks-levyn päälle ja kiinnittää liinan neuloilla styroksiin, jolloin muoto pysyy varmasti. (Voin kertoa että itsehän en ollut viimesen päälle tarkka ja tuli vähän jännän muotoisia tähtiä ja hiutaleita. Mutta nehän on vaan persoonallisia.)

Sitten kun liima on kuivunut ja liinasta tullut mukavan kopsakka (kannattaa antaa kuivua ihan rauhassa, 8 tuntia tai yön yli tai sitä luokkaa), otetaan sakset ja leikellään kuviot irti toisistaan. Liinan pitäisi olla siinä määrin liiman läpitunkema, ettei purkaantumista pitäisi päästä tapahtumaan.

Tässä vaiheessa voi myös harkita maalaustoimenpiteitä, mikäli nimenomaisen liinan värisävy ei satu miellyttämään. Itsehän en ole kokeillut, mutta kuvittelisin että spraymaalaaminen saattaisi toimia ihan hyvin. Ehkä myös tekolumispray? Kertokaa miten kävi, jos kokeilette. Myös erilaiset kimalteet ja koristeet voivat tulla kysymykseen jos semmosista tykkää.

Sitten vaan ripustuslenkkiä sopivaan kohtaan ja vot! Meillä on koriste. Helppoa kun mikä, ja pitsiliinat välttyivät polttohautaukselta. Meidän joulukuusi koristellaan näillä tänä vuonna.

PS. Tärkkäämisenhän voi tehdä myös perinteisemmin eli sokerilla, sokeritärkkäämiseen näyttäisi olevan ohjeita netti väärällään. :)