sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Huomenna se alkaa!

Nimittäin GRADUN KIRJOITTAMINEN. Tähän asti se on ollut vasta lukemista ja suunnittelemista ja sompailua ja pähkäilyä, mutta huomenna se alkaa ihan virallisesti. 

Päätin, että kun ilmoitan sen suureen ääneen mahdollisimman monelle ihmiselle, en voi enää aamulla luistaa. 


Tältä näytti vuosi sitten keväällä, kun graduseminaarin esitelmän määräpäivä alkoi lähestyä uhkaavasti. Tuon jälkeen olen ehtinyt olla puoli vuotta Tanskassa, muuttaa asumusta kaksi kertaa ja graduaihetta kerran. Ei siis ihmekään, ettei gradu ole juuri edistynyt. 

PS. Tänään pidin sunnuntain kunniaksi löhöpäivää ja sekä muokkasin omaa blogiani vähän että metsästin uutta luettavaa. Löysinkin monta kivaa blogia kytättäväksi (se oli isännän ilmaus, "siusta on tullu ihan blogikyttääjä") ja lisäilin uusia ja vanhoja tuttavuuksia listaksi tuohon oikealle, jos vaikka muutkin ovat uuden lukemisen tarpeessa. 

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä huimasti! :> Mie sain tänään ekan kunnon version siitä ruåttiohjekirjasta pilkunviilausvaiheeseen, huomenna vähän hiontaa ja sitten pääsee raportin ja ohjekirjan kuvituksen pariin :) Lupaan kohteliaasti pitää siulle gradutsemppipeukkua joka aamu ainakin viiden minuutin ajan!

    VastaaPoista
  2. Tänks, sitä tarvitaan (tällä itsekurilla varsinkin)! Viisi minuuttia on aika pitkä aika pitää peukkua (sitä saattaa tarvita muuhunkin) mutta arvostan kovasti. Tsemppiä myös itsellesi, sulla valmistuminen häämöttää jo huomattavasti lähempänä. :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nyt gradu syntyy kun tsemppaajia riittää ^^

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ulkoasu muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks jee, tuli yllättävän hyvä siihen nähden että headerin teko oli eilen sitä että tussi + ruutupaperi + kamera + Gimp = hirveää säätöä. :D Olis ollut helpompaa jos tussi + valkoinen paperi + skanneri = vähemmän säätöä. Mutta lisäsäätöä on suunnitteilla, saa nähdä miten onnistuu. :P

      Poista
  5. Tsemppiä! Tuo onkin hyvä idea kuulluttaa vaikeasti aloitettavat tekemisensä blogissa, jotta ne sitten oikeastikin tekee;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä pitäisi varmaan kokeilla useamminkin, jos on jotain mitä pitäisi tehdä muttei oikein hotsittaisi. Pitäis varmaan huudella täällä liikkumisen aloittamisestakin niin sit ois vähän pakko. :D

      Poista