sunnuntai 18. toukokuuta 2014

| Kesämielellä

Täksi viikonlopuksi olin suunnitellut tekeväni blogiin liittyviä juttuja, mekon valokuvaamista ja muuta sen semmoista. No, sitten kävi niin että tuli kesä, eikä sisähommat ymmärrettävästi juuri kiinnostaneet. 







Käytiin siis sisällä nakottamisen sijasta lauantaina kaupungilla toteamassa, että siellä oli meneillään ainakin koiranäyttely, maraton ja kalamarkkinat. Käytiin syömässä muurinpohjaletut ja ihmettelemässä markkinahumua. Illalla suunnattiin taas anoppilan rantasaunaan. Vielä en käynyt heittämässä talviturkkia, ehkä viikon tai parin päästä jos nämä lämpötilat jatkuvat.  




Sunnuntain ratoksi siivosin vaatekaapin, siirsin villapaidat varastoon ja otin kesämekot esille. Pystytettiin takapihalle puutarhakeinu ja päivänvarjo, nytpä kelpaa taas kiikkustaa. Illalla käytiin ihailemassa kaunista järvimaisemaa ja uittamassa varpaita jäätävässä vedessä. Rannalla oli pariskunta grillin ja muiden eväiden kanssa, ja minä päätin että sama homma tehdään mekin vielä tämän kesän aikana. Mennään rannalle eväiden ja ajan (ja mieluusti toverien) kanssa. 

Parasta tässä on se, että kesä on vasta alussa!

2 kommenttia: